[ivcs]
Type: article
Special: frontpage
[/ivcs]

Kehittyvä teknologia ja sen myötä mahdollistuvat uudet ja ennen näkemättömät keksinnöt ovat aina kiehtoneet ihmismieltä. Itsensä ylittäminen, tavallisen arjen helpottaminen ja aina vain kehittyneempien laitteiden suunnittelu ovat muutamia syitä sille, miksi ihmiskunta on jo vuosisatojen ajan panostanut merkittävästi nimenomaan teknisten laitteiden kehittelyyn ja niiden hyödyntämän teknologian parantamiseen. Tämä on lopulta johtanut siihen, että jo nyt pidämme arkisina itsestäänselvyyksinä asioita ja toimintoja, jotka vielä joitakin vuosikymmeniä sitten vilahtelivat lähinnä tieteiskirjallisuudessa. Tulevaisuus näyttää, miten pitkälle tekniikan nopea kehitys voi jatkua ja mitä kaikkia keksintöjä vielä ehdimmekään omana elinaikanamme todistaa. Tällä sivustolla käsittelemme mielenkiintoisia ja ajankohtaisia teknisiin laitteisiin liittyviä aiheita etenkin kodin, harrastusten ja elämäntyylin näkökulmasta. Tervetuloa viihtymään seurassamme.

Älykoti tuntee asukkaansa ja ennakoi hänen tarpeensa

Yksi kiehtovimmista aiheista uuden tekniikan saralla on älykoti ja käsitteen sisältämät toiminnot. Markkinoilta löytyy jo runsaasti erilaisia älytoiminnoilla varustettuja kodinkoneita. Esimerkiksi älyjääkaapeissa on kosketusnäyttö ja sisätilakamera, joiden avulla voi etsiä reseptiikkaa, tehdä kauppalistoja tai tarkistaa kaupassa ollessa matkapuhelimesta sen, mitä jääkaapista puuttuikaan.

Älykäs lämmitysjärjestelmä puolestaan säätää lämpötilaa automaattisesti esimerkiksi ulkona vallitsevan säätilan tai kotona olevien perheenjäsenten määrän mukaan. Tällaiset pienet kehitysaskeleet helpottavat arkielämää suunnattoman paljon. Vaikka ne vielä ovat harvojen käytössä olevia kalliita uutuuksia, voin hyvin olla, että jossakin vaiheessa niistä tulee valtavirtaa.

Älykaiutin on kuin ylimääräinen perheenjäsen

Vaikka oma koti ei vielä lämmitys- tai valaistusjärjestelmien tai hälytyspalvelun myötä olisikaan huippuunsa viritelty älykäs asumus, voi älykaiuttimen avulla nostaa kotinsa profiilia huomattavasti modernimpaan suuntaan. Varsin edistyksellistä teknologiaa hyödyntävät langattomat älykaiuttimet ovat tyylikkäästi muotoiltuja ja niillä on monia erittäin käyttökelpoisia ja viihdyttäviä ominaisuuksia. Älykaiutinta voisi luonnehtia jopa ylimääräiseksi perheenjäseneksi, jonka kanssa voi kommunikoida, ja joka kunkin perheenjäsenen mieltymysten tultua tutuiksi ennakoi esimerkiksi soittamaansa musiikkia tai muuta viihdetarjontaa.