Kehittynyt teknologia helpottaa lainan hakua

Harva ihminen selviää läpi elämän hakematta koskaan minkäänlaista lainaa. Olipa kyseessä sitten opiskelu, asunnon tai auton hankinta tai jonkin pienemmän äkillisen tarpeen rahoitus, ei säästötilillä useimmiten ole odottamassa ainakaan koko tarvittavaa summaa, vaan jonkin suuruisen lainan hakeminen on suurimmalle osalle ihmisistä välttämätöntä. Lainaa tulisi toki aina hakea harkiten ja mitoittaa sekä sen suuruus että kuukausittainen lyhennyserä huolellisesti omaan talouteen sopivaksi. Laina voi ostohetkellä tuntua helpolta ja kätevältä ratkaisulta, mutta ennen lopullista päätöstä on varmistuttava siitä, että lainan korkoineen pystyy myös lopulta maksamaan kokonaan takaisin.

Aikaisemmin etenkin auto- tai asuntolainaa hakeakseen oli aina sovittava tapaaminen pankkiin. Tänä päivänä prosessi on huomattavasti helpompi ja nopeampi, sillä lainahakemuksen voi useimmiten täyttää verkkopankin kautta netissä, minkä jälkeen neuvotteluja voidaan tarvittaessa jatkaa myöhemmin puhelimen välityksellä. Mutta jo pelkästään netin kautta on mahdollista saada lainalupaus, jonka turvin voi suunnata asuntonäyttöihin varmana siitä, mikä on oma maksukyky ja minkä kokoisen tarjouksen halutessaan uskaltaa kiinnostavasta kohteesta esittää.

Kulutusluotot ja pikavipit helposti netistä

Erityisen nopeaa ja helppoa netin kautta on hakea lyhytaikaisia ja suhteellisen pieniä lainoja. Tällainen pikalaina on usein mahdollista saada saman tien käyttöönsä, ja näin pääsee ilman turhaa odottelua ostamaan uuden kodinkoneen äkillisesti rikkoutuneen tilalle, toteuttamaan haaveensa sapattikuukaudesta lämpimään tai ehkä aloittamaan uuden, virkistävän harrastuksen erityisen tiukassa rahatilanteessa.

Lainan voi hakea helposti esimerkiksi työmatkalla junassa istuessaan, sillä siihen ei tarvita muuta kuin älypuhelin ja toimiva nettiyhteys. Pikalainahakemusten käsittely ei vie pitkään, ja lainapäätöksen saa parhaimmillaan jopa tunneissa hakemuksen lähettämisestä. Näin rahat voivat olla käytössä jopa 24 tunnin kuluessa lainatarpeen ilmenemisestä.

On siis kuljettu pitkä matka siitä, kun lainaa saadakseen oli varattava aika pankista ja odoteltava mahdollisesti viikkojen tai jopa kuukausien ajan sitä, että lainarahat lopulta olivat tilillä käytettävissä. Tämä on tietysti siirtänyt vastuuta yhä enemmän kuluttajalle itselleen, kun suurempienkaan hankintojen tekemistä ei enää välttämättä tarvitse harkita pitkään, vaan halutessaan voi ikään kuin ryhtyä heti tuumasta toimeen. Niinpä oman talouden tunteminen ja maksukyvyn realistinen hahmottaminen nousevat lainanhaussa nykyään entistäkin suurempaan rooliin.