Teknologian kehittämät innovaatiot ovat tulleet myös monille muille aloille ja niitä hyödynnetään niin kaupoissa, toimistoissa, kahviloissa kuin myös hotelleissa. Osa innovaatioista ovat monille meistä tuttuja vaikka niitä ei vielä käytetäkään kaikkialla. Luultavasti muutaman vuoden kuluttua nämäkin innovaatiot ovat arkipäivää kaikkien meidän elämässämme. Mitä kaikki innovaatioita otetaan arkiseen käyttöön kaikkialla.
Kasvojen tunnistusta käytetään tällä hetkellä pääasiassa vain puhelimissa ja tietokoneissa. Tämä teknologia on kuitenkin tulossa mukaan arkipäiväiseen elämäämme ja myös tulevaisuuden hotellissa on käytössä kasvojentunnistus. Kasvojentunnistuksen avulla voidaan asiakkaalle avata hotellihuoneen ovi tai tunnistaa henkilö hotellin ravintolassa tai muissa tiloissa. Enää ei tarvitse käyttää kulkukorttia, joka helposti menee hukkaan ja voi myös lopettaa toimimisen, jos sitä pitää vaikka puhelimen vieressä.
Toinen innovaatio, joka on jo otettu käyttöön joissain hotelleissa on äänitunnistus. Äänen avulla voidaan alkaa ohjaamaan laitteita hotellihuoneessa. Tällaiset innovaatiot ovat jo käytössä monissa älykodeissa ja ovat hyvää vauhtia siirtymässä myös hotelleihin. Äänen tunnistuksella voidaan hyödyntää myös monia eri kieliä, joten asiakkaat voivat puhua omalla kielellään ja avata television tai verhot ja sammutella sekä sytyttää valoja omassa huoneessaan.
Hotelleissa tulevaisuudessa tulevat yleistymään myös robotti.imurit. Robotti-imurit eivät vaadi henkilökuntaa ja ne voivat siivota hotellin yleisiä tiloja jatkuvasti. Tällä tavalla säästetään paljon henkilö kuluissa ja pidetään hotellihuonetta puhtaana. Ehkä tulevaisuudessa myös huoneiden siivouksessa voidaan hyödyntää robotti-imureita tai robotti siivousta ainakin kylpyhuoneen osalta.
Hotellien vastaanotto voidaan myös helposti tulevaisuudessa automatisoida. Hotellivaraukset tehdään jo suurelta osin verkossa ja myös sisäänkirjautuminen voidaan helposti automatisoida. Kaikki eivät ole kuitenkaan tottuneet tulevaisuuden teknologiaan ja arvostavat perinteistä asiakaspalvelua. Jos haluat klassisempaa majoittumista varaa boutique hotelli Helsingistä.