Aina kun markkinoilla tulee jotain uusia keksintöjä ajatellaan, että kehitystyöhön on käytetty suunnattomasti aikaa ja ajatusta on mietitty, koska se on niin hyvä. Usein tämä pitääkin paikkansa mutta myös monet keksinnöt ja suositut asiat ovat syntyneet aivan vahingossa. Tällaisia vahinkoja sattuu koko ajan ja uusia innovaatioita tulee niiden kautta ihmisten tietoisuuteen kun vahinkoja käyttäneet ihastuvat tuotteeseen tai asiaan. Mitä kaikkea on keksitty vahingossa vuosien varrella.
Jokaisen kodista varmasti löytyy mikroaaltouuni, jossa voi pikaisesti lämmittää ateriat ja nauttia ne. Mikroaaltouunit ovat kuitenkin syntyneet vahingon seurauksena. Mikroaaltouuni toimii sillä periaatteella, että mikroaaltojen avulla lämmitetään ruokia tai juomia. Keksinnön sai aikaan Percy Spencer jo vuonna 1946 kun hän työskenteli toisen asian parissa. Percy kehiteli magnetroneja tutkasovelluksiin ja samaan aikaan tutkimiksissaan huomasi, että mikroaalloilla pystyi kuumentamaan ruokia. Ensimmäinen mikroaaltouuni valmistui vuonna 1947 ja se oli todella suuren kokoinen ja painoi 340 kiloa. Kaupalliset mallit tulivat markkinoille vuonna 1954 ja nykyisin lähes joka kodissa on pienikokoinen mikro.
Kaikille on tuttu teflonpintainen paistinpannu, johon ruoka ei tartu ja paistaminen onnistuu ilman erillisiä rasvoja. Teflon on myös keksitty vahingossa. Roy J. Plunkett oli kehittämässä jäähdytysaineita jääkaappeihin vuonna 1926 kun hän huomasi, että jos kanisterin täytti tetrafluoroetyleenillä ja antoi sen olla viileässä tilassa tietyn aikaan, kaasu muutti muotoaan ja tarttui kanisterin pintoihin. Kanisterin pintoihin jäänyt kaasu kesti erittäin hyvin kuumia lämpötiloja ja oli ominaisuuksiltaan hyvin liukas. Paistinpannuissa teflonia alettiin kuitenkin käyttää vasta paljon myöhemmin vuonna 1940-luvulla. Tämän keksinnön teki kalastajan vaimo, joka ehdotti miehelleen, että kalastusvälineiden sotkeentumista estävää ainetta voisi koettaa myös paistinpannuissa.